Omakotitalot

Kotisi energiaratkaisut

Maalämpö on huomattava investointi. Siksi on tärkeää käyttää toimijaa, jolla on pitkä kokemus kalliolämpöjärjestelmistä. Koko järjestelmä koostuu lyhykäisyydessään porakaivosta, lämpöpumpusta ja vesikiertoisista lämmitysjärjestelästä. Voimme mitoittaa järjestelmän oikein niin, että porakaivon syvyys ja lämpöpumpun teho vastaavat talosi tarvetta (arviolta 1m/m²).

Porakaivon syvyys määräytyy talon koon, energiatehokkuuden ja lämmitystarpeen mukaan. Jos tarve ylittää 200 metriä, voidaan poraus jakaa kahteen porakaivoon. Keruuputken paksuutta voidaan lisätä kun kaivon syvyys kasvaa. Nykyisinkin voimme porata jo yli 350 metrin syvyyteen, mutta muita järjestelmiä on vielä kehitettävä ennen kuin se on omakotitalojen kohdalla taloudellisesti kannattavaa.

 

Kun rakennat uutta

Emme voi liikaa painottaa, kuinka tärkeää on olla meihin yhteydessä jo suunnittelun varhaisessa vaiheessa, jotta voimme varmistaa teille mahdollisimman tehokkaan lämmitysjärjestelmän. Useimmat rakentajat asentavat nykyisin vesikiertoisen lattialämmityksen, mikä sopii kalliolämpöön täydellisesti. Lattialämmityksestä tekee sopivan lämmitysputkien suuri vesimäärä, minkä vuoksi järjestelmä toimii alemmissa lämpötiloissa. Uusi ja nykyaikainen järjestelmä rakentuu useista erillisistä lämmityssilmukoista, joten lämpötilaa voidaan säätää erikseen talon eri kerroksissa. Samalla kun suunnitellaan lämmitysjärjestelmä, voidaan suunnitella myös kesäkuukausia varten jäähdytysjärjestelmä. Kun järjestelmää käytetään kesällä jäähdytykseen, siitä saadaan talvella parempi teho. Lue lisää täältä.

Kun vaihdat lämmitysjärjestelmää

Olet ehkä uusimassa omakotitalosi lämmitysjärjestelmää. Öljypannu on tullut tiensä päähän ja haluat uuden, automaattisemman ja helppohoitoisemman vaihtoehdon. Yhä useammat valitsevat lämmönlähteeksi maalämmön. Tässäkin tapauksessa kannattaa ottaa yhteyttä hyvissä ajoin. Tulemme selvittämään, miltä juuri sinun taloosi sopiva toimiva ja oikein mitoitettu järjestelmä näyttää. 

Kun pienen vesimäärän öljylämmitteisestä järjestelmästä siirrytään maalämpöön, joissakin tapauksissa on tarpeen lisätä lämmitysputkien tilavuutta puskurivaraajalla.

Näin se toimii

  1. Ota yhteyttä meihin, niin sovimme käynnistä

  2. Tulemme paikalle, kartoitamme talon tarpeet ja annamme tarjouksen

  3. Tilauksen yhteydessä sovimme porauksen ajankohdasta

  4. Poraus tehdään yleensä arkipäivänä

  5. Keruuputkien vetäminen porakaivosta taloon

  6. Lämpöpumpun asennus, järjestelmän säätäminen, käynnistys ja koulutus. Tämä tehdään 1-2 päivän aikana.

  7. Jälkitarkastus puhelimitse ja tarpeen mukaan paikan päällä

Ajattelemisen aihetta

Muutamia tärkeitä huomioon otettavia seikkoja:

  • Tarvitset kunnalta luvan energiakaivon poraamiseen

  • Voit hyödyntää kotitalousvähennyksen verotuksessa työn osuudesta

  • Naapureilta on kysyttävä, onko heillä energiakaivoja, jotta niitä ei sijoiteta liian lähelle toisiaan

  • Jotkut kunnat myöntävät avustuksia öljylämmityksestä maalämpöön siirtyville

  • Mieti mitoitusta tulevien tarpeiden kannalta (laajennukset, uima-allas jne.)